Pari maksua taas iHerbiltä ja uusia tilauksia

0

Pari maksua taas iHerbiltä ja uusia tilauksia taas

Hetki on edellisestä postauksesta taas vierähtänyt, joten tuossa löytyy kesä-elokuun iHerb tienaukset tältä ajalta. Pankkitilille noista siis yhteensä 623,48 euroa tuli. Ensimmäisessä maksussa näkyy vielä kesä-heinäkuun tienaukset, mutta elokuun osalta olikin sitten jo sen verran hyvä yksittäinen kuukausi, että tuli tuo 300 dollaria pelkästään silloin täyteen.

Ja nyt on myös syyskuun osalta tulossa tuollainen 552 dollarin (tästä pois 25 dollaria maksukuluja) maksu. Tuossa kuussa tuli kuitenkin käytettyä melkein satanen myös omiin tilauksiin taas, joten varsin mukava kuukausi on ollut kyseessä.

Tässä tosin pitää huomioida myös tuo, että sinne napsahti elokuussa käydystä iHerb Rewards -kisasta ylimääräinen pari sataa dollaria. Kisassa oli siis kyse siitä, että piti saada puolitettua tuo oma edellisen kuukauden ”maailmanlaajuinen ranking”, joka itselläni siis justiinsa onnistui kun sijoitus muuttui 261 -> 129.

Pitkän aikaa pyörittiin sijoituksissa myös tuossa alle sadassa, jolloin olisi palkinto ollut 500 dollaria, mutta tyytyväisenä otan tämänkin tietysti vastaan. Tässä kuussa ei taas näyttäisi kisaa olevan ollenkaan, noita kun on yleensä noin joka toinen kuukausi.

iHerb.com Rewards maksu elokuu 2013

iHerb.com Rewards maksu elokuu 2013, sisältää kesä- ja heinäkuun tienaukset

iHerb Rewads syyskuun maksu

iHerb Rewads syyskuun maksu, sisältää elokuun tienaukset

Pari uutta iHerb tilausta

Lähti tuossa muutama päivä sitten taas pari uutta tilaustakin tulemaan. Tuli hankittua tuollainen kahviautomaatti tuossa viikko takaperin ja parit pavut myös maistiaisiksi Suomesta tilattua. Mutta nyt ekat kahvipavut lähti iHerbistä tulemaan ja jatkossa myös tarkoitus sitä tässäkin asiassa suosia. Hyvin pitkälti kun parasta hintalaatusuhdetta on siellä taas tarjolla.

Kahvipavut iHerbistä

Vastajauhettu laatukahvi on yllättävänkin hyvää. Kahvipavut tilasin iHerbistä.

Lisäksi lähti myös uusi multivitamiini täydentämään kohta loppuvia varastoja sekä probiootteja mukana myös. Loput on sitten erilaista täytekamaa mm. mausteita ja noita ilmaistuotteita.

Ensimmäinen lokakuuta näyttäneet lähteneen matkaan, jotenka jos iHerbin toimitusaika lokakuussa on myös normaali niin tällä 7. päivä alkavalla viikolla ovat todennäköisesti kotiovella nämä.

Eli tässä ensimmäinen iHerb tilaus:

tilaus iherbistä lokakuu 2013

Ja tässä tuo toinen tilaus:

iherb-tilaus-lokakuu-2013

Jos joku ihmettelee noita neljän dollarin maksuja tuolla niin kyseessä on siis postikulut, joita ei noista rewardseista voi vähentää vaan ne pitää aina maksaa ”ihan omasta pussista”.

Vuosi takana iHerb Reward -ohjelmaa, paljonko olen tienannut?

Tällä hetkellä on aikalailla tasan vuosi tuosta kun ensimmäisen kerran tästä ohjelmasta kunnolla kiinnostuin ja aloin tekemään töitä sen eteen, että joskus kenties rahaa täältä saisin.

Ja hyvinhän siinä sitten kävi, tällä hetkellä tilastoissa aika tasan 3 600 dollaria tienestejä. Tästä osa on mennyt tilauksiin, osa tullut shekkeinä tai suoraan pankkitilille viime aikoina. Ja mikä parasta niin nuo kuukausi kohtaiset tulot nousee kokoajan, esimerkiksi viime kuussa tuli noin kolmin kertaisesti se mitä puoli vuotta aikaisemmin oli tullut kuukaudessa.

Tarkoitus on myös tehdä blogijuttu tästä kuluneesta vuodesta, sen tilastoista ja siitä miten on tähän päädytty. Joten pysytään kuulolla!

Ja jos sinun ensimmäinen iHerb tilaus on ajankohtainen nyt, niin muista hyödyntää tuo alennuskoodi!